villesdesign.fi

Lindyn d/a-muunnin saapui tänään postissa, tuli nopeammin kuin saksanpojan lupauksista saattoi kuvitella. Hintaa kertyi noin 50 euroa,  se ei ole paljoa, mutta nyt kuuntelemaan!

Pakkaus oli vaatimaton, toisaalta Lindy onkin käsittääkseni lähinnä tarvikevalmistaja. Avasin pakkauksen varomattomasti ja sieltä putosi jotain pientä. No itse daccihan se oli, ei paljoa tulitikkuaskia isompi. Dacin laatikko oli pakattu isompaan laatikkoon jossa oli ilmatyynyjä ja pari saksankielistä kuponkia. Itse dacin laatikosta löytyi tuote-esite, jonkunlainen ohje, muuntaja, muuntajaan erimallisia töpselinpäitä ja tietysti itse dacci. Kaikki tavarat olivat vaatimattoman mutta kuitenkin ihan laadukkaan oloisia. Pahoittelen iPhonen kameralla huonossa valossa ottamien kuvien laatua, mutta kyllä tämä hintansa väärti laite on mekaanisen laadun puolesta. Ja eihän tämmöistä näkyviin kuulu laittaa vaan kaapin taakse piiloon.

DealExtremestä tilaamani kaapelit ja optisen signaalin haaroitin taas viipyivät joten kävin ostamassa kympillä Clas Ohlssonista yhden Toslink-kaapelin jossa on toisessa päässä 3,5 mm liitin Airport Expressiä varten. En ollut yhtään innokas odottelemaan kiinalaisten ehkä hyviä kaapeleita. Kytkin laitteet kiinni, Clas Ohlssonin kaapeli toimi ainakin napakasti ja lukittui paikalleen toisin kuin jotkut DX:n kaapelit arvostelujen mukaan.  Ensimmäiseksi koeraidaksi valitsin Dire Straits Once Upon In A Westin levyltä Communique jonka omistan myös vinyyliversiona. Tässä vaiheessa pitää varmaan tarkentaa että kuuntelen musiikkia nykyään pääasiassa Spotifystä ja Premium-asiakkaana saan kuunnella musiikkini 320 kb/s laadulla. Kuuntelin kappaleen ensin ilman daccia saadakseni hyvän vertailukohdan.

Olen käyttänyt Airport Expressiä eri vahvistimilla ja kaiuttimilla sekä lukenut arviot joten osasin odottaa jonkinlaista eroa vanhaan. Ensimmäisenä korvaan kuului kirkkaampi diskanttitoisto. Musiikista erottui selvästä enemmän yksityiskohtia. Tilantuntu ja stereokuva tuntuivat parantuneen. Vaihtelin kappaleita ja joissakin raidoissa bassotoistossa tuntui suhteellisen selvä ero. Kävi nopeasti selväksi että paluuta ei enää ollut. Nyt alkoi löytyä sitä tarkkuutta mitä Geneleceiltä sopiikin odottaa. Tosin kolikolla on kääntöpuolensa, hyvät äänitykset kuulostivat selvästi paremmilta, mutta huonot eivät ehkä huonommilta, mutta ero hyvän ja huonon välinen kuilu kasvoi. Illan aikana tuli kuunneltua läpi esimerkiksi Stingin Mercury Falling. Hyvä-äänisiä levyjä löytyy myös esimerkiksi Pink Floydilta ja Dire Straitsilta. Tulevia kokeiluja varten olen kasaillut pientä soittolistaa. Levylaukusta taas löytyy esimerkiksi yksi Bang & Olufssenin esittelylevy.

Jos ottaa huomioon että kyseessä oli muutaman kympin satsaus, oli se ehdottomasti hintansa väärti, kasvanut tarkkuus, parantunut tilantuntu ja dynamiikka saavat laitteiston kuulostamaan selvästi paremmalta (ja kalliimmalta). Harvoin hifihankinnoissa pääsee näin helpolla ja halvalla. Toki eihän Lindyn halpisdacci mikään high end -tuote ole, mutta sillä on selvästi paikkansa, monissa laitteissa on nykyään sangen kehno analogiapuoli. Airport Expressin tai AppleTV:n omistajalle se on hyvä hankinta mikäli vahvistimessa ei ole digitaalisia sisäänmenoja. Myöskin taulutelevisiot hyötynevät siitä. Parasta Lindyn dacissa on pieni koko ja hinta, parempaa ääntä etsivä saa satsata satasia, ellei tuhansia. Ja varata isomman osan hyllystään muuntimelle.

Omaan hifistelyfilosofiaani kuuluukin kovan luokan hifisteiltä usein puuttuva käytännöllisyys. Äänentoiston pitää palvella tilaa eikä tilan äänentoistoa. Ja kun satun vielä asumaan viime vuosisadan alkupuolella rakennetun talon kellarikerroksessa, on huonekorkeus matala. Genelecin 6010A:t tuntuvat sopivan tilaan mitä mainioimmin ja toisekseen niiden ulkoasu on hilltyn tyylikäs. Ne eivät ulkonäöllisesti pidä melua itsestään mutta ovat mukavat myös katsella. Toki tähänkin tilaan voisi änkeä isot lattiakajarit ja 20-kiloisen vahvistimen (olihan minullakin täällä yli 10 kiloinen Pioneerin A-616 Mk II) mutta lopputulos tuskin olisi hyvä. Järjestelmäni sydämenä toimii tällä hetkellä Sanyon Plus C55 -esivahvistin 70-luvun loppupuolelta, se soi kauniisti, on äärimmäisen tyylikäs ja omaa myös kuulemma hyvän levysoitinesiasteen. Oma sorvini ei ole nyt kotosalla, joten sen testaaminen jää tulevaisuuteen. Pitää vaihtaa kirjoituspöytä pienempään niin pääsee taas asiaan.

Lopputiivistelmänä voisi sanoa että Lindyn pikku dac on ehdottomasti hintansa väärti. Whathifi antoi sille neljä tähteä viidestä. Näitä saa ainakin Thomannilta ja Amazonin germaanisesta versiosta, suomesta ei taida mistään. Kävi myös mielessä kurkata viikonloppuna Sanyon sisään ja katsastella olisiko siellä tilaa laittaa dacci sinne. Viikonloppuna voisi myös rippailla kokeeksi jonkun levyn Applen lossless-codecilla, ihan vaan kokeen vuoksi.